Usagi on virtuaalikennel, joten mikään ei ole totta.

teretulemast !

Olet juuri saapunut virtuaalikennel Usagiin. Kenneli kasvattaa suomenajokoiria vuodesta 2008 lähtien. Kennelinimen alle on syntynyt myös harmaita sekä beagleita, mutta periaatteessa perehdymme vain ajokoiriin.. Nimemme on vaihtunut pariin otteeseen, mutta omistaja sekä koirakatras on pysynyt (melko) samana. Nelijalkaisia on tullut runsaasti lisää ensimmäiseen vuoteen verrattuna, mutta on kuitenkin vielä hallittavissa. Perehdymme käyttölinjaisiin ajokoiriin eli haluamme koiria jotka jättävät jälkeensä ajotaitoista jälkeläisiä. Jahtiväkemme ja lähikylä arvostaa kennel työtämme, sillä pedot ovat poissa näiltä mailta.

Toivomme, ettet juoksisi karkuun ja painaisia rastista. Selaile sivuja rauhassa ja katsele koiriamme ja lue kasvatustyöstämme. Haluamme pyytää anteeksi, mikäli teksteissä on virheitä tai jos jokin koira nuolaisee liian ahkeraan. Koiramme on hyvin sosiaalisia ja välillä hiukan tyrkkyjä, kuten maskotti staffi sivuja päivitellessä. Älä siis anna virheiden häiritä ja vaikka antaisitkin, me kyllä nostamme sinut ylös, jos koirat kaatavat sinut ja kuolaavat naamasi.

ylläpitäjä Lalina, yhdistys@windowslive.com

vFCI - YVNL - vA - Pemberly

kennel "jänis"

Kennel sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, rauhaisessa maalaiskaupungissa rinteen yllä. Talomme on melko suurehko rinnetalo, jonka pihassa on haukkuva hälytysjärjestelmä. Kennelissämme on 15 häkkiä, jotka on suunniteltu kahdelle (2) täyskasvuiselle koiralle. Häkit ovat autokatosmaisessa katoksessa, jonka päädystä löytyy varasto/kenneltila. Yksi (ensimmäinen) häkeistä onkin hiukan isompi pentuetta varten, jonka koppikin löytyy sitten varaston/kenneltilojen puolella. Muut kopit ovat häkkien ulkopuolella ja talvella sisältävät lämmityksen. Kenneltiloista löytyy vielä kaksi pienempää häkkiä, jotka ovat käytössä matkustaessa tai apuna ylimääräisten koirien mahoituksessa. Koirista beaglet, Ina ja Aatu ovat sisällä.

Kennelin tie päättyy meille ja talon takana näet vain metsää. Harva huomaa heti rinteen, vaikka kulkeekin kohoavaa tietä pitkin. Pihamme on melko iso ja aidattu. Talomme pää sisäänkäynti on rinteen yllä ja koirat löydät rinteen juurelta. Alhaalla piha on hiekkainen (ei sorainen), kuten ala-asteiden pihat. "Hiekkakenttä" on oiva harjoittelu paikka näyttelyringeille, tokolle ja agilitylle. Alapiha on myös oiva paikka kasvattitapaamisille. Yläpihamme onkin sitten nurmitettu, kuten rinnekkin talon vierustassa. Toivottavasti sait jotain kuvaa meidän kodistamme.

lätty- & pystykorvat

Usagin nimen alle ei siis synny pelkästään suomenajokoiria. Olen perehtynyt myös harmaa norjanhirvikoiriin sekä beagleihin, joista kummastakin on syntynyt pari pentuetta meille. Pääkasvatusrotu on kuitenkin ajokoirat ja sopivan ajan kuluttua sivurodut lähtevätkin meiltä täysin. Harmaita ei kennelissämme enää ole sekä sijoituskoiria ei ole jäänyt pentueista. Mutta mikäli joku kasvattien omistajista haluaa, voi kasvattini jälkeläiset laittaa meidän nimille. Mutta enäähän meillä ei harmaita periaatteessa kasvateta. Beagleita kyllä vielä. Lisäksi Ina ja Aatu on minulla sijoituksessa/maskotteja, joten kyseisten koirien rotuja emme kasvata.

Lue lisää, täältä ja edes menneet koirat täällä


nelivedot riistan perässä



suomenajokoira u. Usagin Kiirimätön Mosku
suomenajokoira n. Usagin Ajotaiturin Unelma
suomenajokoira n. Usagin Mieleenpainuvin
suomenajokoira n. Usagin Maihinnousu
suomenajokoira u. Bright Blurry's Golden Rule
suomenajokoira n. Usagin Jine Katriina
suomenajokoira n. Usagin Kaunis Liljaana
suomenajokoira u. Usagin Sasu-Matti
suomenajokoira u. Haku
suomenajokoira u. Luvattu Lupaus
suomenajokoira n. Pemberleyn Isabella
suomenajokoira n. Uskomaton Pilvilinna
suomenajokoira u. Usagin Mikael
suomenajokoira n. Usagin Jakt Drottning
suomenajokoira u. Usagin Lapinkulta
suomenajokoira u. Pemberleyn Kettukunkku
suomenajokoira n. Deinzensen Haistakoon Vee
suomenajokoira n. Usagin Milla Magia
beagle n. Rachel Hill Queen Lady
beagle n. Gimmick is the Best and most Beautiful
beagle u. Usagin Rähinä Riku
lk. mäyräkoira n. Rajut Ikionnellinen
staffordshirenbullterrieri u. Odd Man Out of Hell Yeah!
dalmatiankoira u. Gerdarme's Zany Zephyr
sijoitus n. Usagin Helmi
sijoitus u. Usagin Tahmatassu
sijoitus u. Usagin Mehtätähti

Web design by Aino V. -10, koodaus Päivie 2011